Yritys
Liiketoiminnan kasvu edellyttää asennetta uskaltaa, kehittää ja katsoa eteenpäin. Kasvaminen edellyttää myös jatkuvaa päätöksentekoa. Hyviä päätöksiä syntyy, kun käsillä on olennaista tietoa yrityksen taloudesta ja kannattavuudesta. Tällaisella tiedolla on helppo johtaa.
Kasvava yritys tarvitsee täsmällistä taloustietoa nopeasti ja tehokkaasti tuotettuna. Kasvuyrityksissä tarvitaan myös laajaa talous- ja henkilöstöhallinnon osaamista sekä kykyä analysoida ja ennustaa tuloksen ja kassavirran kehittymistä. Ulkoistamisen tärkein syy on se, että sen avulla saadaan täsmäosaamista kustannustehokkaaseen hintaan.
Rakennamme taloushallinnon prosessit siten, että kokonaisuus on yrityksellesi järkevä. Haemme teknistä tehokkuutta, optimaalista työn määrää ja kustannuksia. Samalla saat liiketoimintasi ohjaukseen juuri sinun yrityksesi kannalta olennaista taloustietoa, joka tukee sinua päätöksenteossa.
Olemme ylpeitä laajasta ohjelmisto-osaamisestamme. Olipa käytössäsi oleva ohjelma mikä tahansa, me voimme tehdä sillä taloushallinnon ja palkanlaskennan, ja silloin kaikki talousdata on sinun yrityksesi ohjelmistoalustalla, eikä integraatioita tilitoimiston järjestelmään tarvita. Rutiinitransaktiot pyrimme automatisoimaan joko ohjelmistojen omia automatisointitoiminnallisuuksia hyödyntäen tai Vilho -robottimme avulla. Yrityksiä, jotka haluavat uusia järjestelmänsä, konsultoimme valitsemaan toimialalle ja yritykselle parhaiten soveltuvat ohjelmistot.
Asiantuntijoillamme on myös laaja käytännön osaaminen eri toimialoista sekä liiketoiminnan kasvuun, yritysjärjestelyihin ja verotukseen liittyvissä asioissa. Yrityksellesi uusi tilanne on meille monesti usein toistuva asia. Siksi osaamme ennakoida, varoittaa ja ehdottaa ajoissa toimenpiteitä, joilla voidaan optimoida kuluja tai tulosta.
Rakennamme pysyviä suhteita. Kuljemme yrityksesi rinnalla sen liiketoiminnan kasvu- ja taitekohdissa. Se tarkoittaa yhteistyötä, jossa tekijämme sitoutuvat yritykseesi ja ovat lojaaleja yritystäsi kohtaan. Keskity johtamiseen, me keskitymme oikean tiedon tuottamiseen.