Avoimet työpaikat

Vaasa VIICON Oy ja Ab Norlic Oy ovat Rantalainen -konserniin kuuluvia auktorisoituja tilitoimistoja, ja muodostavat yhdessä Rantalaisen Pohjanmaan alueyksikön, johon kuuluu Viiconin ja Norlicin lisäksi Rantalaisen Seinäjoen toimisto. RAN Pohjanmaa työllistää n. 200 talous- ja palkkahallinnon ammattilaista. Viiconin ydinliiketoimintaa ovat taloushallinnon palvelut asiakkaan ERP-ympäristössä sekä talouspäällikköpalvelut. Norlicin ydinliiketoimintaa ovat talous- palkkahallintopalvelut pk-yrityksille ja yhteisöille sekä Ontime Työaikaraportointi -ohjelman kehitys.

Haemme kasvavaan joukkoomme

Kirjanpitäjää, palkkahallinnon asiantuntijaa ja asiakkuuspäällikköä

Asiantuntevat, motivoituneet ja työhön intohimolla suhtautuvat tiimimme etsivät nyt kollegoita, jotka haluaisivat tehtävän huippu työyhteisössä mukavien asiakkaiden sekä haastavien tehtävien parissa. Rantalaisella arvostetaan juuri sinua persoonana ja tuetaan osaamistasi. 

KIRJANPITÄJÄ

Toimit itsenäisessä roolissa ja kokonanisvastuussa omista asiakkaistasi. Teet asiakkaiden kuukausitilinpäätökset, alv-ilmoitukset ja tulosraportit sekä vuositilinpäätökset ja veroilmoitukset.

Edellytämme Sinulta kaupallista koulutusta kirjanpidon ja laskentatoimen alalta sekä kokemusta vastaavista kirjanpidon ja taloushallinnon tehtävistä. Selviydyt juoksevasta kirjanpidosta sekä tilinpäätöksestä itsenäisesti, mutta olet myös tiimipelaaja ja valmis auttamaan kollegoita. Toivomme että haluat ja pystyt toimimaan asiakkaan tukena taloushallinnon kiemuroissa ja jos lisäksi olet kiinnostunut nykyaikaisista ohjelmistotyökaluista, se olisi huippu juttu!

Toimipisteesi voi olla Pietarsaari, Kokkola, Mustasaari tai Seinäjoki, ja meillä on myös joustava etätyöskentelymahdollisuus.

Ammatillisen asiantuntijuuden lisäksi arvostamme suuresti persoonaasi. Omaat taloushallinnon tehtävissä tarvittavaa tarkkuutta ja tunnollisuutta, ja teet työsi itsenäisesti ja luotettavasti. Toimit rauhallisesti myös paineen alla ja kykenet loogiseen ongelmanratkaisuun. Äidinkielesi voi olla suomi tai ruotsi, ja toisen kotimaisen kielen sujuva osaaminen katsotaan sinulle eduksi.

Mielenkiintoisen tehtävän lisäksi tarjoamme sinulle monipuoliset koulutusmahdollisuudet sekä vahvan tuen oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisössä panostetaan avoimeen ja luotettavaan työympäristöön, jossa henkilöstön ajatuksilla ja ideoilla on aidosti merkitystä. Koko Rantalainen konsernin prioriteettina on, että työntekijä kokee olevansa tärkeä.

Lisätietoja tehtävistä antaa Päivi Ekholm 040 5245554 tai paivi.ekholm@wasatalent.fi
 
Lähetä työhakemuksesi suoraan sähköiseen rekrytointijärjestelmäämme https://www.wasatalent.fi/vacancy/ ja liitä CV:si sekä hakukirjeesi viimeistään 13.9.2021

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. 

PALKKAHALLINNON ASIANTUNTIJA

Palkkatiimimme hakevat vahvistusta, ja etsimme nyt Pohjanmaalle kahta palkkahallinnon asiantuntijaa. 

Asiantuntevat, motivoituneet ja työhön intohimolla suhtautuvat tiimimme etsivät nyt kollegoita, jotka haluaisivat tehtävän huippu työyhteisössä mukavien asiakkaiden sekä haastavien tehtävien parissa. Rantalaisella arvostetaan juuri sinua persoonana ja tuetaan osaamistasi. 

Palkkahallinnon asiantuntijan tehtävässä saat kokonaisvastuun nimettyjen asiakkaiden palkkahallinnon prosesseista.

Toivomme, että sinulla on aiempaa kokemusta palkanlaskennasta ja työehtosopimuksien tulkinnasta. Olemme sähköisen taloushallinnon edelläkävijäorganisaatio, jossa tulet hyödyntämään monia eri järjestelmiä, joten tunnet nykyaikaiset palkanlaskennan ohjelmistotyökalut sekä olet aidosti kiinnostunut kehittämään työtapoja ja menetelmiä. Mepcon ja Lemonsoftin osaaminen on tässä tehtävässä eduksi, mutta ei välttämätöntä. Toimipisteesi voi olla Vaasa, Seinäjoki, Pietarsaari tai Kokkola, ja meillä on myös joustava etätyöskentelymahdollisuus.

Ammatillisen asiantuntijuuden lisäksi arvostamme suuresti persoonaasi. Omaat palkkahallinnon tehtävissä tarvittavaa tarkkuutta ja tunnollisuutta, ja teet työsi itsenäisesti ja luotettavasti. Toimit rauhallisesti myös paineen alla ja kykenet loogiseen ongelmanratkaisuun. Äidinkielesi voi olla suomi tai ruotsi, ja toisen kotimaisen kielen sujuva osaaminen katsotaan sinulle eduksi.

Mielenkiintoisen tehtävän lisäksi tarjoamme sinulle monipuoliset koulutusmahdollisuudet sekä vahvan tuen oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisössä panostetaan avoimeen ja luotettavaan työympäristöön, jossa henkilöstön ajatuksilla ja ideoilla on aidosti merkitystä. Koko Rantalainen konsernin prioriteettina on, että työntekijä kokee olevansa tärkeä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Päivi Ekholm 040 5245554 tai paivi.ekholm@wasatalent.fi
 
Lähetä työhakemuksesi suoraan sähköiseen rekrytointijärjestelmäämme https://www.wasatalent.fi/vacancy/ ja liitä CV:si sekä hakukirjeesi viimeistään 13.9.2021

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. 

ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖ

Oletko sinä talous- ja palkkahallinnon ratkaisumyynnistä innostuva asiantuntija?

Asiakaspäällikkönä toimit keskusteluyhteytenä yritysasiakkaiden ja Rantalainen Pohjanmaan välillä. Tehtävänäsi on löytää uusia asiakkaita ja sovittaa laajan palvelukokonaisuuden tarjoamat mahdollisuudet oikeiksi ratkaisuiksi jokaiseen tarpeeseen. Toimit aktiivisesti sidosryhmätoiminnassa sekä sisäisesti että ulkoisesti ja huolehdit asiakaslupausten mukaisen asiakaskokemuksen toteuttamisesta. Asiakkuuspäällikkönä pääset myös tuomaan myynnillisen näkökulman erilaisiin kehitysprojekteihin.

Toivomme, että sinulla on kokemusta monikanavaisesta B2B asiantuntijapalveluiden myynnistä ja kokonaisratkaisujen tarjoamisesta. Olet ulospäinsuuntautunut asiantuntija, jolle taloushallinnon prosessit ovat tuttuja ja joka osaa kuunnella asiakasta sekä muuttaa tarpeet tulosta tuottaviksi ratkaisuiksi. Sinua kiinnostaa alaa koskevat asiat ja teknologiat ja nautit eri sidosryhmien kanssa toimimisesta sekä asiakkuuksien jatkuvasta kehittämisestä. Kommunikoit sujuvasti molemmilla kotimaisilla kielillä. Toimipisteesi on Kokkola, Pietarsaari tai Vaasa, ja meillä on myös joustava etätyöskentelymahdollisuus.

Rantalaisen asiakkuuspäällikkönä saat mielenkiintoisen ja vastuullisen tehtävän. Tarjoamme sinulle lisäksi monipuoliset koulutusmahdollisuudet sekä vahvan tuen oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisössä panostetaan avoimeen ja luotettavaan työympäristöön, jossa henkilöstön ajatuksilla ja ideoilla on aidosti merkitystä. Koko Rantalainen konsernin prioriteettina on, että työntekijä kokee olevansa tärkeä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Päivi Ekholm 040 5245554 tai paivi.ekholm@wasatalent.fi

Lähetä työhakemuksesi suoraan sähköiseen rekrytointijärjestelmäämme https://www.wasatalent.fi/vacancy/ ja liitä CV:si sekä hakukirjeesi viimeistään 13.9.2021

AVOIN HAKEMUS 

Haemme Viiconille ja Rantalainen-konserniin jatkuvasti uusia asiantuntijoita eritasoisiin kirjanpidon ja taloushallinnon tehtäviin, palkkahallinnon tehtäviin sekä talouspäällikkö- ja controllertehtäviin.

Mikäli ura kehittyvässä tilitoimistossa ja monipuolisissa talous- ja palkkahallinnon tehtävissä kiinnostaa, laita avoin hakemuksesi tästä linkistä