Uusi Viicon

Viiconilla puhaltaa tänä syksynä uudet tuulet. Olemme saaneet joukkoomme useita uusia asiantuntijoita sekä talous- että palkkahallintoon: tervetuloa mukaan Viiconin tarinaan Anne, Outi, Taru, Piia, Hilla, Sanna-Mari ja Teija!

Lisäksi meillä aloitti yritysten kehittämispalveluista vastaavana johtajana Sami Eromäki, jolla on vahva kokemus toiminnanohjausjärjestelmistä ja yritysten prosessien kehittämisestä. Sami ottaa vastuulleen myös Viicon -konsernin myynnin ja uusasiakashankinnan. Aloitamme myös laajentumisen Tampereelle perustettavalla toimipisteellä. Tampereen toimipaikka tulee keskittymään taloushallinnon palveluihin samalla ERP-strategialla kuin Vaasan toimipisteemme.

Viicon -konsernissa työskentelee tällä hetkellä 30 asiantuntijaa, joista 6 palkka- ja hr-tiimissä ja 22 taloushallinnossa. Uusien asiantuntijoiden myötä palvelutarjontamme ERP-konsultoinnissa ja HR-palveluissa kasvaa uudelle tasolle ja voimmekin tarjota asiakkaillemme myös järjestelmäkonsultointia, ohjelmistojen käyttöönottopalveluja sekä perinteistä palkanlaskentaa laajempia HR-palveluja.

Uudet rekrytoinnit vahvistavat organisaatiotamme siten, että asiakkaan on mahdollista saada kaikki ohjelmistopalvelut samalta luukulta: Lemonsoft -ohjelmiston lisäksi voimme tarjota projektipäällikköpalvelut, talous- ja palkkahallinnon käyttöönoton ja koulutukset sekä jatkuvan palvelun talous- ja palkkahallinnossa. Myös muissa käyttämissämme ohjelmistoissa voimme olla mukana talous- ja palkkahallinnon käyttöönotoissa.

Niina Asujamaa
niina.asujamaa@viicon.fi
050 5874 950